Tunnista hyvät renkaat

Tammikuu 12, 2010 kirjoittanut admin

renkaatHyvät renkaat ovat liikenteessä kaiken a ja o, sillä hyvät renkaat pitävät ajoneuvon tiellä. Hyvissä renkaissa on kunnon pito ja niiden ominaisuudet ovat ajoneuvolle ja vuodenajalle sopivat. Renkaita vaihdetaan normaalisti kahdesti vuodessa. Kesäksi asennetaan renkaat, joiden urasyvyys on 4 mm ja ennen lumen tuloa asennetaan 5mm urilla varustetut talvirenkaat. Samalla kannattaa korottaa renkaissa olevaa ilmanpainetta 0,2-0,3 baria, sillä pakkaskelit laskevat ilmapainetta. Myös nastarenkaissa on omat rajoituksensa. Henkilöauton nastarenkaan nastan massa saa olla enintään 1,1 grammaa ja se saa olla enintään 1,2 mm renkaan ulkopuolella. Nastoja ei saa olla kiinni renkaan kulutuspinnan keskimmäisellä kolmanneksella. Renkaiden merkinnät kertovat, mitä ominaisuuksia renkaassa on. Renkaan sivulla sijaitsevasta koodista selviää renkaan valmistusajankohta. Kaksi ensimmäistä numeroa viittaavat valmistusviikkoon ja seuraavat kaksi lukua valmistusvuoteen.

Pidempi koodi, joka löytyy myös renkaan kyljestä, kertoo tarkemmin renkaan ominaisuuksista.

Merkintä 185/65 R14 86T tarkoittaa seuraavaa:

  • 185 on renkaan leveys millimetreissä
  • 65 on profiilisuhde eli renkaan korkeus on 65 % poikkileikkausleveydestä
  • R on runkorakenteen tunnus
  • 14 tarkoittaa vanteen kokoa (halkaisija tuumissa)
  • 86 on renkaan maksimikuormitusluokitus
  • T tarkoittaa nopeusluokkaa
  • Lisäksi renkaassa voi olla merkintä M tai MS, jolloin kyseessä on talvirengas.

, , ,

Jätä kommentti