Miten auton moottori tulisi virittää?

Helmikuu 11, 2011 kirjoittanut admin

Mitä tarkoitetaan yleensä moottorin tuunauksella. Ensinnäkin täytyy lähteä siitä että moottoreita on erilaisia. Tässä artikkelissa ei siis käsitellä jokaisen merkin moottoria erikseen vaan annetaan pelkästään yleisiä ohjeita siihen, minkä asioiden tulee olla kunnossa ennen moottorin virittämistä.  Jos ja kun haluat virittää tietyn merkkistä moottoria, käänny kyseisen merkin foorumien puoleen. Sillä he osaavat neuvoa sinulle parhaiten miten moottori käyttäytyy. Lue koko artikkeli »

Minne viedä auto huoltoon?

Joulukuu 13, 2010 kirjoittanut admin

Nykyään auton korjaaminen ei ole enää niin simppeliä kuin vanhoina hyvinä aikoina. Auton konepellin avaamisesta ei hyödy lainkaan, sillä auton tietokoneeseen liitetään nykyään kaapelit, ja auton korjaaminen tapahtuu pitkälti tietokoneen näytön avulla.

Tavallisen tallaajan on mahdotonta korjata edes pientä vikaa, esim. öljyvalon palamista. Auto on vietävä tyyriiseen korjaamoon. Ja jotta tilanne ei olisi liian selkeä, täytyy autonomistajan valita vielä kahdenlaisten korjaamoiden välillä. Uskaltaako silmäteränsä antaa yleiskorjaamolle huolettavaksi vaiko haluaako sen viedä kalliimpaan mutta varmasti juuri sinun autoosi erikoistuneeseen merkkihuoltoon. Lue koko artikkeli »

Vaihtoautojen kysyntä kasvanut

Lokakuu 12, 2010 kirjoittanut admin

Autoalan murros on tänä vuonna ollut vahva. Tammi-maaliskuussa käytettyjä autoja tuotiin maahan liki 7 500 autoa, joka on jopa 75 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Autoalan keskusliiton toimitusjohtajan mukaan jos kehitys jatkuu samanlaisena, Suomeen voidaan tuoda tänä vuonna lähes 40 000 käytettyä autoa Euroopasta.

Miksi vaihtoautot menevät näin hyvin kaupaksi nyt? Lue koko artikkeli »

Vaihtoautojen hinnat

Elokuu 16, 2010 kirjoittanut admin

Vaihtoautojen hinnat vaihtelevat suuresti johtuen myyjästä ja myyntipaikkakunnasta. Vaihtoauton hintaan vaikuttavat sen markkina-arvo ja automerkin haluttavuus, myynnissä olevien autojen lukumäärä, käytettyjen autojen toteutuneiden kauppojen myyntihintojen vertailu ja auton kunto sekä hoitohistoria.

Käytetyistä autoista halutuimpia ovat alle kolme vuotta vanhat, joilla on ajettu alle 100 000 km. Eniten kysytään samoja malleja, jotka ovat jo uutenakin olleet suosittuja.

Autoliikkeet haluavat vaihtoautoilta noin 10-20 prosentin voittoa. Tästä syystä vaihtohallien autojen hintalaput näyttävät eriltä kuin myyjältä saatu tarjous vastaavasta. Lue koko artikkeli »

Tuning festarit Pyhäniemellä

Heinäkuu 22, 2010 kirjoittanut admin

autotuningHoliday Club Pyhäniemi ilahduttaa auton tuunauksen ystäviä järjestämällä 31.7.2010 auton tuunaus festarit! Tuningnäyttely pidetään päiväsaikaan rannassa klo 11.30-17.00. Autojen lisäksi rannalla on beachvolleyta ja rantasauna. Erillisellä pääsymaksulla illalla voi fiilistellä seuraavien rantalavalle nousevien artistien tahtiin:

- Koop Arponen
- Pete Parkkonen
- Mikael Gabriel
- G-Powered
- Wild Riot
- Saurus
- Timi Lexikon
- Kylänmiehet
- Vieraile ulkolainen kiinnitys BABY ALICE (SWE)

Nyt siis kaikki joita kiinnostaa auto tuning ja autohifi, nokka kohti Pyhäniemeä 31.7.2010! See you there!

Talvirenkaat: kitka- vai nastarenkaat

Heinäkuu 9, 2010 kirjoittanut admin

talvitieTalvi on kohta taas edessä, ja jos hankintalistalla on uudet talvirenkaat kannattaa pohtia ostaako kitka- vai nastarenkaat. Tässä artikkelissa kerrotaan mitä kannattaa huomioida jotta päädytään oikeaan rengasvaihtoehtoon.

Valintaan vaikuttavat ainakin seuraavat seikat: paljonko autolla ajetaan ja millaisilla teillä pääsääntöisesti, ajaako autolla useampi henkilö ja millainen näiden henkilöiden ajokokemus on talvisäässä sekä kuinka hyvin auto itsessään turvaa mahdollisilta onnettomuuksilta, eli millainen on auton turvavarustus. Lue koko artikkeli »

Laiva Saksaan ja auto mukaan

Heinäkuu 5, 2010 kirjoittanut admin

laiva Saksaan on oiva tapa noutaa autoMonella tuning -miehellä ja -naisella kesä ja uusi auto kuumottavat mieltä. Lisäksi lomakausi puskee päälle. Miksei siis yhdistäisi kuumotuksia? Lomalla voi tehdä reissun vaikkapa Saksaan ja tuliaisiksi samalla voi napata uuden auton.

Jos haluaa esimerkiksi risteilylle, kannattaa ottaa laiva Saksaan. Laivalla voi sitten kuljettaa uuden auton takaisin Suomeen. Kannattaa myös punnita vaihtoehto, että lentäisi Saksaan ja tulisi laivalla takaisin. Vaihtoehtoja riittää ja hinnan lisäksi puntariin kannattaa laittaa omat matkamieltymykset. Kyseessä ei kuitenkaan ole pelkkä auton hakureissu, vaan lomailu tulee pitää ensisijaisesti mielessä. Lue koko artikkeli »

Moottoripyörät kehiin

Kesäkuu 24, 2010 kirjoittanut admin

moottoripyöräKesän kunniaksi Tuningpalstalle ilmestyi myös moottoripyöriä ja moottoripyörien tuuninkia käsittelevä osio. Mikä olisikaan mahtavampaa kuin huristella moottoripyörällä kesäillat, varsinkin hienosti tuunatulla.

Moottoripyörät voi helposti tuunata erilaisin pohjavaloin ja maalauksin, mutta ilo irtoaa vasta kun aletaan osia vaihtamaan hieman urheilullisemman näköisiin. Varsinkin vanhat moottoripyörät ovat peruskatteillaan, noh, aika vanhan näköisiä. Ei muuta kuin vanhat katteet yms. roskiin ja uutta osaa kehiin. Leveämpää stongaa ja etumaski 2000 -luvun tunnelmaan niin alkaa katseet kääntyä. Lue koko artikkeli »

Käytetyillä autoilla riittää kysyntää

Huhtikuu 19, 2010 kirjoittanut admin

autoAutoala on muuttunut viime aikoina huomattavasti. Käytettyjä autoja tuodaan maahan noin 75 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Suomeen tuodaan miltei 40 000 käytettyä autoa Euroopasta. Suurin syy tuonnin lisääntymiseen on autoalan keskusliiton mukaan merkkiliikkeiden huono vaihtoautojen valikoima. Lue koko artikkeli »

Kesärenkaiden vaihto lähestyy

Maaliskuu 31, 2010 kirjoittanut admin

Jarmo Nuora Autonrengasliitosta on arvioinut, että renkaiden vaihtosesonki alkaa tänä keväänä pääsiäisen jälkeen maan eteläosissa. Maan pohjoisosissa kesärenkaat vaihdetaan myöhemmin, mutta pääpaino renkaanvaihdossa on kuitenkin huhtikuun puolivälin paikkeilla. Nuora arvioi sesongin olevan viikon lyhyempi kuin normaalisti ja Vappuun mennessä renkaiden tulisi suurin piirtein olla vaihdettu, toki pohjoisosissa maata voidaan mennä Vapun ylikin.

Nastarenkaat tulisi vaihtaa kesärenkaisiin jo viikon päästä pääsiäisestä eli 12. huhtikuuta, mutta poliisin mukaan nastarenkaita ei ole kuitenkaan syytä vaihtaa pois autosta pelkän kalenterin perusteella, vaan tärkeintä on toimia kelin mukaan. Sakkoja ei tarvitse pelätä, vaikka nastarenkaat olisivat alla vielä huhtikuun puolivälin jälkeenkin, vaan poliisin lähtökohta on se, että liikenteessä ajetaan turvallisesti.

Vaaratilanteita teille aiheuttaa tänä keväänä suuret lumipenkat, jotka aurinko sulattaa päivän aikana ja pakkanen jäädyttää yön aikana. Etenkin aamuisin teiden pinnat voivat olla petollisen vaarallisia. Päiväsaikaan on taas olemassa vesiliiron mahdollisuus. Vaikka ajourat olisivat sulia, voi keskiviivan kohdalla ja ajourien välissä olla jääpoltanteita, jotka ovat vaarallisia ohitustilanteissa ja kaistaa vaihdettaessa.

« Edellinen Seuraava »