Muista turvallisuus tuunatessa!

Syyskuu 14, 2011 kirjoittanut admin

Tuunauksessa, niin kuin monessa muussakin harrastuksessa, on omat vaaralliset puolensa. Ainahan voi tulla maanjäristys, meteoriitti tai salama, johon voi päättää päivänsä (teki sitten mitä tahansa). Kävely suojateilläkin voi olla hengen vaarallista. Näitä turvallisuusuhkia vastaan ei kuitenkaan yleensä voi juurikaan varautua ihmisen näkövinkkelistä katsottuna, joten kannattaa pitää sormet ristissä.

Monille on kuitenkin sattunut pienempiä, ei niin letaaleja vammoja autoa tai moottoripyörää viriteltäessä. Tietysti on myös niitä tapauksia, joissa tunkki on lipsahtanut, jolloin henkilö on litistynyt auton ja lattian väliin. Kuolema on saattanut olla kivulias, eikä välttämättä nopea. Hyvällä onnella on säilynyt vain alaraajahalvauksella.

Huomattavasti yleisempiä tapaturmia ovat kuitenkin pienemmät ruhjeet. Auton konepellit ovat takoneet monenkin tuunaajan kovaa kalloa. Kypärä ei välttämättä ole huono vaihtoehto, tosin viileysaste saattaa tippua pottapäänä. Naarmuja mustelmia tulee, mutta ne kuuluvat asiaan. Naarmuja varten Cederroth –ensiaputuotteet toimivat varsin hyvin. Verta ei kannata mennä turhaan levittelemään ympäri huushollia, vaan ensiapupakkaus kannattaa pitää lähettyvillä ruhjeita ja naarmuja varten. Auton alla tonkiessa silmiin voi tippua jos jotakin nestettä, joten suojalasit kannattaa pitää päässä. Jos mömmöt kuitenkin sattuvat silmiin menemään, silmänhuuhteluneste auttaa ensihätään. Näin tulet näkemään vielä omin silmin mahdollisen lapsenlapsesi ajopelin.

Varovaisuus on kaiken A ja O. Tuunatkaa turvallisesti!

Jätä kommentti