Kesärenkaiden vaihto lähestyy
Maaliskuu 31, 2010 kirjoittanut admin
Jarmo Nuora Autonrengasliitosta on arvioinut, että renkaiden vaihtosesonki alkaa tänä keväänä pääsiäisen jälkeen maan eteläosissa. Maan pohjoisosissa kesärenkaat vaihdetaan myöhemmin, mutta pääpaino renkaanvaihdossa on kuitenkin huhtikuun puolivälin paikkeilla. Nuora arvioi sesongin olevan viikon lyhyempi kuin normaalisti ja Vappuun mennessä renkaiden tulisi suurin piirtein olla vaihdettu, toki pohjoisosissa maata voidaan mennä Vapun ylikin.
Nastarenkaat tulisi vaihtaa kesärenkaisiin jo viikon päästä pääsiäisestä eli 12. huhtikuuta, mutta poliisin mukaan nastarenkaita ei ole kuitenkaan syytä vaihtaa pois autosta pelkän kalenterin perusteella, vaan tärkeintä on toimia kelin mukaan. Sakkoja ei tarvitse pelätä, vaikka nastarenkaat olisivat alla vielä huhtikuun puolivälin jälkeenkin, vaan poliisin lähtökohta on se, että liikenteessä ajetaan turvallisesti.
Vaaratilanteita teille aiheuttaa tänä keväänä suuret lumipenkat, jotka aurinko sulattaa päivän aikana ja pakkanen jäädyttää yön aikana. Etenkin aamuisin teiden pinnat voivat olla petollisen vaarallisia. Päiväsaikaan on taas olemassa vesiliiron mahdollisuus. Vaikka ajourat olisivat sulia, voi keskiviivan kohdalla ja ajourien välissä olla jääpoltanteita, jotka ovat vaarallisia ohitustilanteissa ja kaistaa vaihdettaessa.
- Ei kommentteja »
- Kategoriassa: Yleistä